Alla olevista linkeistä löydät jokaisen lähdön venekohtaisen seurannan alusta loppuun:
Lähtö 09:30
Lähtö 11:00
Lähtö 12:30
Lähtö 14:30
Lähtö 16:00
Valmistautuminen vuoden 2011 Souteluun on alkanut
Mommilanjärven Souteluun lähdetään jälleen 16.7.2011. Kyseessä on jo 22. soutelu, joten karnevaalihenki hehkuu tavallistakin huikeampana.
Vuonna 2010 tapahtuma houkutteli soutuun yhteensä 1233 soutelijaa, mikä oli lähes viime vuotinen ennätysmäärä.
Ja mikä ettei. Meille kannattaa tulla jo huvin vuoksi. Sillä jälleen on odotettavissa iloisia ilmeitä, paljon selittelyä, punaisia poskia, naurun helinää, tuhansiin nouseva osallistujajoukko, värikkäitä vaatteita, paljon kannustajia, tukkilaisromantiikkaa, rentoa meininkiä Suomen suvessa… Joten Mommilanjärven soutelun suosio ei ole salaisuus. Tapahtuma on hauska tapa nauttia yhdessä tekemisestä, tulla tapaamaan tuttuja ja saamaan uusia kokemuksia. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden hioa työporukan, kaveriseurueen, sukulaisporukan yhteishenkeä huippuunsa.
RUNSAASTI OHEISOHJELMAA
Tapahtuman oheisohjelmassa on ranta-alueella perinteisesti koko perheelle monimuotoista ohjelmaa ja koettavaa; maalaismarkkinat, tervan tuoksua, musiikkia, rantatanssit, puffetteja, lasten leikkipuisto, ratsastusta, opastettuja kiertoajeluja…
Vasemmalta löytyvästä linkistä voit tutustua viime vuoden soutelun ohjelmaan, josta saat viitettä myös siihen, millaista ensi vuonna saattaisi olla luvassa.
TAPAHTUMA ON OSA HEHKU-TAPAHTUMAKETJUA
Mommilanjärven soutelu on yksi Suomen suurimmista soututapahtumista ja soutajajoukkomme kasvaa vuosittain. Tapahtumamme on osa ympärivuotista HEHKU tapahtumaketjua. Se on alueellinen kuntotapahtumien ketju. Osallistumalla vähintään kolmeen eri Hehku-tapahtumaan vuoden aikana, sinut kutsutaan marraskuussa palkitsemistilaisuuteen.
MUKAAN MYÖS KANOOTEILLA JA PYÖRILLÄ
Tapahtumassa on huomioitu myös muut vesiliikunnasta kiinnostuneet. Kärkölän Lappilasta voit meloa johdetusti Mommilanjärvelle. Pyöräilijöille on omat lenkkinsä. Ilmoittautuminen pyöräilyyn ja kävelyyn tapahtuu paikanpäällä soutelustadionin infopisteessä, josta saat myös tarkempia ohjeita reittivaihtoehdoista.
ILMOITTAUTUMISET JA JÄLKI-ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen souteluun tapahtuu mutkattomimmin sähköisesti. Sähköinen ilmoittautuminen löytyy ilmoittautumisosion alta. ILMOITTAUTUMINEN 30.6.2011 MENNESSÄ.
Kirkkovenesarjaan osallistujat, nimiluettelo tulee lähettää 3.7. mennessä osoitteella: Hausjärven kunta, Liikuntatoimi, Keskustie 2 - 4 12100 OITTI tai Fax 019 758 6825 tai sähköpostilla jari.kovanen (a) hausjarvi.fi
Mattimyöhäiset voivat jälki-ilmoittautua perjantaina 15.7. klo 17.00 - 19.30 Haminankylän Kotipirtillä. Jälki-ilmoittautuminen maksaa 40 Eur/hlö.
SOUTAJAPANKKI
Jos sinulta puuttuu joukkueestasi soutaja -jia, ota yhteyttä soututoimistoon. Vastaavasti, jos kaipaat päästä jonkun joukkueen mukaan, ota rohkeasti yhteyttä soututoimistoon. Ja vielä paikanpäällä kuuluttamoonkin kannatta ottaa yhteyttä. Näin sinulle saattaa aueta mukava kokemus uudessa seurassa.
LISÄTIETOJA
Jari Kovanen Markku Juhola Soututoimisto (1.6. alkaen) 019 758 6780 0400 444 714 iltaisin 040 592 1010 040 330 6780
|