Soutelu 2011

Viime kesänä tapahtuma houkutteli yhteensä 1233 soutelijaa - tänä vuonna tavoitteet jälleen korkealla.

 

Ja mikä ettei. Meille kannattaa tulla jo huvin vuoksi. Sillä jälleen on odotettavissa ainakin iloisia ilmeitä, paljon selittelyä, punaisia poskia, naurun helinää ja rentoa meininkiä Suomen suvessa. 

 

Mommilanjärven soutelun suosio ei ole salaisuus

Tapahtuma on hauska tapa nauttia yhdessätekemisestä, tulla tapaamaan tuttuja ja saamaan uusia kokemuksia. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden hioa työporukan, kaveriseurueen tai sukulaisporukan yhteishenkeä huippuunsa. 

Moni joukkue on soudellut Mommilanjärvellä joka vuosi, mutta aina on mukana niitäkin, jotka ovat mukana ensimmäistä kertaa - jopa soutavat ensimmäistä kertaa. Matka on vain noin 11 kilometriä, joten reippaasti vain porukka kokoon ja ilmoittautumaan! Soutelijapankin kautta voi toki itsekseen ilmoittautua varamieheksi vieraampaankin joukkueeseen tai etsiä lisäsoutajia vaillinnaiseen joukkueeseen.

 

Runsaasti oheisohjelmaa

Mommilanjärven soutelun oheisohjelmassa on ranta-alueella perinteisesti koko perheelle paljon erilaista ohjelmaa ja koettavaa itse soutelun lisäksi.

Maalaismarkkinoilta voi ostaa mm. erilaisia käsin tehtyjä tuotteita, rantatansseissa voi ottaa pari askelta tai katsoa muiden tanssia, kahvilassa voi käydä välillä nauttimassa vaikka virkistävästä jäätelöstä ja perinnetorilla tuoksutella tervan polttoa sekä seurata perinnetyönäytöksiä. Lisäksi on poniratsastusta ja opastettuja kiertoajeluja bussilla historiallisen Mommilan kartanomaisemiin ja kohteisiin.

Sisäänpääsy ranta-alueelle 5 € (alle 12-vuotiaat maksutta), soutajilla sisäänpääsy kuuluu osallistumismaksun hintaan.

Kuvat: Aleksi Toivanen
Kannustus- ja huoltojoukot pääsevät ranta-alueelle 5 € sisäänpääsymaksulla (alle 12-vuotiaat maksutta), soutajilla sisäänpääsy kuuluu osallistumismaksun hintaan.