Tiedotearkisto
Tulokset 2010
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(31.3.2009)
Mommilanjärven soutelu palkittiin vuoden ymäpäristötekona 28.3.2009
Mommilanjärven soutelu palkittiin vuoden ymäpäristötekona, kunniamaininta perhepäivähoitaja Pirkko Miettiselle lähimetsän siivoustalkoista


Earth Hour -tapahtumassa Riihimäellä jaettiin lauantaina 28.3.2009 ensimmäistä kertaa Vuoden ympäristötekopalkinto. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys palkitsi vuoden 2008 ympäristötekona Hausjärven Mommilanjärven soutelu-tapahtuman sekä jakoi kunniamaininnan riihimäkeläiselle perhepäivähoitajalle Pirkko Miettiselle lähimetsän siivoustalkoista.

Palkinnon perusteluissa mainittiin seuraavaa. Mommilanjärven soutelutapahtuman järjestäjät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä järven kunnostamiseksi, soutelu on piristänyt Haminankylän kyläyhteisöä sekä edistänyt luontoystävällistä liikkumis- ja kuntoilumuotoa. Järjestykses-sään 20. tapahtuma järjestetään tänä vuonna.

Tapahtumaan on kerrallaan osallistunut yli tuhat soutaja ja parituhatta katsojaa.  Mukana on ollut myös valtakunnan vaikuttajia aina nykyistä pääministeriä myöten. Soutelun järjestäjät ovat raivanneet entisen sahan alueen viihtyisäksi soutelustadioniksi. Myös järven kunnosta on pidetty huolta palkkaamalla nuoria työttömiä niittämään järvikortetta, jotta järvi ei kasvaisi umpeen.

Vuosittaisen järven niittämisen lisäksi on raivattu laajoilta alueelta pusikoituneita rantoja ja pidetty alue siistinä kyläläisten iloksi.  Luonnonsuojeluyhdistys toivoo palkinnon kannustavan talkooväkeä ja asukkaita tapahtuman jatkamiseen ja järvestä huolehtimiseen.

Vesistöjen laatuluokituksessa Mommilanjärvi kuuluu luokkaan tyydyttävä. Ympäristökeskuksen johdolla kunnostus- ja hoitotoimet olisi saatava vauhtiin. Tärkeätä olisi turvata järven valuma-alueen pelloille riittävät suojakaistat  hajakuormituksen vähentämiseksi.

Perhepäivähoitaja Pirkko Miettinen sai kunniakirjan lähiympäristön hoidosta. Miettinen päätti siivota Korttionmäen uuden asuinalueen lähellä sijaitsevan metsän, jonne hän tekee retkiä lasten kanssa ja käy siellä marjassa ja keräämässä kukkia. Metsä oli siivoton, koska sinne oli vuosien saatossa hylätty romua kuten hetekoita, pyöriä, helloja, kanistereita ja pressuja. Lapsetkin tutkivat, mitä niistä kuului luontoon ja mitä ei. Pirkko Miettinen päätti kerätä romut vapaa- ajallaan. Työhön kului noin 20 tuntia, ja romua kertyi traktorikuormallinen. Miettinen sai lopulta usean puhelinsoiton jälkeen puistopuolelta apua. Kaupungin työntekijät hakivat romukuorman pois.

Siivousurakka oli hieno oma-aloitteinen ympäristöteko, joka hyödyttää koko asuinaluetta. Toivon mukaan tämä kannustaa muitakin kaupunkilaisia lähiympäristön siivousapuun ja lähiympäristön pitämiseen viihtyisänä.

 Palkinnon taustaa:

 Riihimäeltä on puuttunut oma ympäristöpalkintonsa. Useat kaupungit jakavat vuosittain ympäristöpalkintoja. Esimerkiksi Hyvinkään ympäristölautakunta jakaa ympäristöpalkinnon ja ympäristönsuojeluyhdistys omansa.

Hämeen ympäristökeskus jakaa vuosittain ympäristöpalkinnon toimialueellaan. Vuonna 2008 Suomen luonnonsuojeluliitto juhli 70 vuottaan ja Riihimäen seudulla liikahti moni asia ympäristömyönteiseen suuntaan, suurimpana kaupungin päätös Vahteriston suojelualueen perustamisesta.

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys päätti perustaa Vuoden ympäristötekopalkinnon, joka voidaan voidaan myöntää riihimäkeläiselle tai hausjärveläiselle yksityiselle  henkilölle tai yhteisölle esimerkillisestä teosta ympäristön hyväksi. Yhdistys toimii Riihimäen ja Hausjärven alueella.

Yhdistys keräsi ehdotuksia jäseniltä ja yleisöltä lehtien välityksellä. Ympäristötekopalkintoon tarjottiin useita hyviä ehdotuksia, jotka liittyivät vesistöjen hyväksi tehtyyn työhön, ongelmajätteiden ja roskien keruuseen ja ympäristöasioissa aktiivisten kuntalaisten noteeraamiseen.

Palkintoraadin muodosti yhdistyksen hallitus, johon kutsuttiin asiantuntijajäseneksi luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö- Koskinen Riihimäeltä. Oheispalkintoina jaettiin myös luonnonsuojeluliiton juhlavuoden kirja Laulujoutsenen perintö ja Riihimäen teatterin lahjoittamat teatteriliput.  

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen hallitus. Lisätietoja: pj Tarja Heikkonen  p. 020-770 3409 t., 019-734 550 k.


 
 © 2002 Mommilanjärven soutelu ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu