30 vuotta soutua vesistön ja kunnon vuoksi!

Ajankohtaista

Mommilanjärven soutelu palkittiin vuoden ymäpäristötekona, kunniamaininta perhepäivähoitaja Pirkko Miettiselle lähimetsän siivoustalkoista
Souteluyhdistys on jälleen aloittanut tapahtumaan valmistautumisen, nyt jo 20. kertaa!
Mommilanjärven soutelu haluaa jatkuvasti kehittää tapahtumaa osallistujilta saadun palautteen perusteella.
"Veteraanisarjan" uutterimmille palkinto Riitta ja Erkki Simolalle
Parhaiten tapahtumaan sonnustautuneen joukkueen palkinnon voitti Nurmijärven Uudestakylästä oleva venekunta Piikain Uumat. Raadin perustelut ohessa.
Perinteisessä köydenvetokilpailussa käytiin tiukka kisa. Loppukilpailuun olivat selviytyneet Nurmijärven reserviläiset ja Teekkarien joukkue.
Pääministeri Matti Vanhanen ja hänen seuralaisensa Sirkka Mertala olivat tyytyväisiä soutelutapahtumaan.
Ajat (20.7.2008)
Kaikille joukkueille ja soutelijoille on otettu aika. Ajan löydät oheisen lisätietoja linkin kautta.
Palautteet (20.7.2008)
Tapahtuman edelleen kehittämiseksi pyydämme kaikkia tapahtumaamme osallistuneita antamaan palautetta. Olit sitten soutelijana, katselijana, markkinamyyjänä, esiintyjänä tai muussa roolissa.
Kiitokset (20.7.2008)
1250 soutelijalle, tuhatpäiselle yleisölle, esiintyjille, markkinamyyjille, Hämeen liitolle, Hausjärven kunnalle, Lammin seurakunnalle, kaikille ohjelman suorittajille, yhteistyökumppaneille, talkooväelle ja kaikille tapahtumaamme osallistuneille. Soudellaanhan taas Mommilanjärvellä 18.7.2009. Nyt 20. kerran.
Onni suosi ensimmäisessä lähdössä klo 9:30 soutanutta Erkylän joukkuetta.
Pääministeri Matti Vanhanen on vahvistanut osallistumisensa soutelutapahtumaan. Hän soutaa Vuoksenrannan Säteen joukkueessa. Joukkue soutaa klo 12.30 lähdössä
Graafikko Esa Ojala on suunnitellut souteluyhdistykselle uuden Häme - päivän tunnuksen
Vesiliikuntalajiliittojen ja vesiturvallisuudesta vastaavien viranomaisten aloitteesta järjestään osana paikallisia, veden äärellä olevia kesätapahtumia valtakunnallinen Suomi vesille – kampanja.
RSS ATOM